navi  
ruoka
     





Kesän tunnelmasta voit nauttia JP-Ravintoloissa eri puolella Mikkeliä, Ristiinassa sekä Puumalassa. Kesän ykköspaikkoja keskustassa ovat Ravintolalaiva Toivo Mikkelin Satamassa ja Torikahvila Marski Kirkkopuistossa. Kesätunnelmasta voi nauttia myös Saimaan rannalla Anttolan Satamapaviljongissa, Kallioniemen kesäravintolassa Ristiinassa sekä Sahanlahdessa Puumalassa.

Ravintolalaiva Toivo
Ravintolalaiva Toivo palvelee Mikkelin Satamassa lähellä kaupungin keskustaa. Toivossa on asiakaspaikkoja yhteensä yli 400. Tarjolla on juomien lisäksi pikkupurtavaa, keittolounas joka päivä ja keskiviikosta sunnuntaihin paistettuja muikkuja sekä muita grilliherkkuja. Perjantaisin Toivolla voi nauttia live-musiikista.

Anttolan Satamapaviljonki
Anttolan Satamapaviljonki sijaitsee Anttolan satamassa Saimaan aaltojen äärellä. Kahvila-ravintola palvelee sekä veneilijöitä että maitse tulevia asiakkaita, ja siellä voi nauttia kupillisen kahvia, virkistävän juoman ja grilliherkkuja. Satamapaviljongissa voi kuulla myös live-musiikkia.

Kallioniemi
Kallioniemi on kauniilla paikalla Ristiinassa Saimaan rannalla. Rantamakasiinissa on päivittäin tarjolla kesäisiä juomia, herkullisia annosruokia, tuoretta kahvia ja makeaa sekä suolaista kahvileipää. Lounaspöytä on katettuna Setälän vanhassa huvilassa pe-la klo 12-16.

Rantapuodista löytyy eväät ja perustarvikkeet mökille ja veneeseen.

Sahanlahti

Sahanlahti sijaitsee keskellä Saimaata, kahdeksan kilometrin päässä Puumalan kylästä. Paikalla on sijainnut yksi Saimaan seudun vanhimmista sahalaitoksista. Viimeinen saha purettiin 1936, mutta elämä Sahanlahdessa jatkuu. Sahanlahden alueella on paljon rakennuksia sahan kukoistuskaudelta, mm. nykyinen museo pihapiireineen ja Sahanvalttarin talo ulkorakennuksineen. Uudet rakennukset, hotelli ja saunat sekä kokoustila sulautuvat ympäristöönsä kauniisti.

Ravintoloita Sahanlahden pihapiirissä löytyy 3 kappaletta. Hienostuneessa gourmet ravintolassa, keskiaikaisessa Pajapirtissä ja leppoisassa Rantamakasiinissa on jokaisessa oma erikoinen tunnelmansa.

Sahanlahti on myös täyden palvelun satama. Pohjois-, itä- ja länsi-tuulilta suojaisaan satamaan pääsee turvallisesti suuremmallakin aluksella. Satama-alueelta löytyy venepaikkojen lisäksi septitankin tyhjennysmahdollisuus.

Torikahvila Marski
Kesäinen kohtauspaikka Mikkelin keskustassa on Torikahvila Marski, joka palvelee kesäaikaan (30.4. – 30.9) hallitustorilla (kesällä 2010 Kirkkopuistossa) ympäri vuorokauden.

Viihtyisässä puistoympäristössä sijaitseva Torikahvila tarjoaa sekä suolaisia että makeita syötäviä. Lämmittien ja katosten ansiosta Torikahvila Marskissa tarkenee viileämmälläkin kesäsäällä.